Rakkautta lyhyisiin hiuksiin

Tahtoisin leikata itselleni lyhyet hiukset. Neloselta tuleva Olipa kerran sarjassa näyttelevällä Ginnifer Goodwinilla on aivan ihana hiusmalli. 

Rakastan tuota. Lyhyitä hiuksia on helppo muotoilla ja ne kuivuvat nopeasti.


Tuo sivuprofiili...


Sen saa myös siistinä näyttämään hyvältä


Ja sen saa  näyttämään myös koskemattomalta



Ja tarkkasilmäiset huomaavat kuinka jakausta voi vaihtaa ja se edelleen vain toimii.

Ginnifer Goodwin, rakastan hiuksiasi, en vain tiedä uskallanko leikata samanlaista.

-Naava

Kuvat Googlesta

Ihanaa Elämää

Jonne Aaron - Ihanaa Elämää

Tämä hyväntuulinen kappale sai hymyn huulilleni, ja tahtomaan tuota ihanaa elämää! Minulla on paha tapa vaipua pessimisteyteen, mutta nykyisin yritän löytää aina jotain positiivista. En ole huippumalli enkä sosiaalinen tai musikaalisesti lahjakas, mutta voin oppia nauttimaan elämästä.

Positiiviseen asenteeseen pääsee, kun ajattelee positiivisia ja puhuu positiivisia. Jos murehdit ja haukut muita, ilmiselvästi aiheutat pahaa oloa ja pessimistisyyttä. Myös väreihin pukeutuminen piristää täällä synkässä Suomessa.

Positiivinen ajattelu alkaa siitä, kun kuuntelet positiivista musiikkia, katselet ympärillesi ja mietit mitä hyvää näet. Paistaako ulkona aurinko? Ehditkö tehdä tänään kaiken ajoissa? Oliko sinulla hyvä päivä koulussa? Juttelitko jollekulle mukavalle ihmiselle?

Kun olet alkanut löytää hyviä asioita, ala puhumaan niistä ystävillesi/puolisollesi/kissallesi/vanhemmillesi. Kun tulet koulusta/töistä, kerro kotona mitä hyvää tapahtui.

Huonoja päiviä tulee ja niitä ei pidä vältellä, mutta jos se vaivaa sinua, kuuntele rentouttavaa tai piristävää musiikkia. Minua se ainakin auttaa.

Muista myös itkeä ja surea jos surettaa. Esittämisellä et saavuta mitään positiivista, ole siis aito. Näytä mitä tunnet  (paitsi jos olet asiakaspalvelussa töissä).



Joskus auttaa virkistävät lomamatkat. Lähde rentoutumislomalle!



Silloin tällöin voi lähteä ulos katselemaan ihan vain maisemia.

Tällä hetkellä tiivistäisin tunnelmani tähän kuvaan...


Veden ääressä ajatukseni lepää..

Tälläisiin tunnelmiin teidät jättää,

Naava

Lyhyt kertomus rakkaudesta

Varoitukset: sisältää veren kuvailemista ja ihmisen kuoleman. Ei sovi herkille!

Lemmikkisilmät

Siitä on kulunut noin 5 kuukautta, kun tapasin hänet ensikerran junassa. Samalla sain myös tietää, että hänellä oli leukemia. Halusin silti rakastua häneen. Hänessä oli jotain mystistä ja kaunista samaan aikaan. Hän nautti joka hetkestä, ja hän kertoi minulle leukemiastaan, kun totesin hänelle tämän. Hän sanoi, ettei halua hukata elämäänsä murehtimiseen. Mitä sitten jos sataa vettä ja vaatteet kastuvat? Ne kyllä kuivuisivat. Ja sadehan voisi huuhtoa kaiken pois…Silloin kysyin häneltä, minkä kaiken? Ja hän vastasi leukemian.

Tottakai minä säikähdin. Parantumisen mahdollisuus on kovin pieni. Ja leukemia on niin kova sairaus. Mutta hän katsoi minua hymyillen ja minusta tuntui silloin, että olisin voinut kuolla onnesta.

Me kävimme hyvin tavanomaisilla treffeillä. Kävimme elokuvissa pussailemassa, iltakävelyillä kertomassa toisistamme, kävimme toisillamme yökylässä ja parhainta kaikesta oli se, että missä vain me olimmekaan, aika tuntui pysähtyvän. Eikä ollut tarvetta tehdä mitään sen erikoisempaa, kun vain olla.

Minä säikähdin suuria tunteitani. Olimme olleet yhdessä vasta kaksi kuukautta ja olin peruuttamattoman rakastunut häneen. Voisin kuunnella hänen ääntään tuntikausia, eikä sillä niin väliä mitä hän puhuisi. Lukisi vaikka puhelinluetteloa.

Hän tunsi minua kohtaan samoin. Yhtenä iltana, kun istuimme minun kämppäni parvekkeella ja katselimme syysillan maisemia, hän puhui minulle vakaalla äänellä. Hän kertoi mitä hän ajatteli minusta kun ensimmäisen kerran tapasimme; Onpa vaaleat hiukset, kuin viljapelto, hän kehui. Sitten katsoin silmiäsi, niin hennot ja siniset, kuin lemmikit. Herkät, mutta sisälsivät jo paljon nähtyä elämää, hän katsoi silloin minua silmiin. Kun kuuntelin kertomustasi mistä tulit ja kuka olit, minun maailmani pysähtyi. Huomasin jakavani tämän hetken kanssasi. Silloin nousit ylös minun tavalliselta puupenkiltäni ja polvistuit eteeni. Sanoit, ettei sinulla olisi mitään 

tarjottavaa, ei edes sormusta sormeeni. Ja kaikista vähiten aikaa.

Menimme kihloihin. Järkeni suorastaan kirkui kuinka huolimaton olin, tunsin häntä vielä niin vähän. Mutta en katunut hetkeäkään. Tiesin tehneeni oikein. Meidän yhteinen aikamme oli katoavaista enkä haluaisi mitään muuta, kuin sitoutua häneen kaikilla mahdollisilla tavoilla.

Meillä oli hyvin pienet häät. Ehdimme olla kihloissa vain viikon. Otimme ensimmäisen vapaan ajan ja varasimme kirkon. Vuokrasimme halvimmat puvut ja paikalle kutsuimme lähimmät ystävämme ja perheemme. Tunsin hänen perhettään vielä silloin todella vähän. Nykyään meitä yhdistää yhteinen suru.

Oli kulunut kolme kuukautta ensitapaamisestamme junassa. Minulla oli aamupahoinvointia ja hänen kuntonsa oli huonontunut. Hänet siirrettiin sairaalaan ja minut tutkittiin. Eikö olekin ironista? Selvisi, että olin raskaana. Olin paniikissa. En tiennyt ollenkaan mitä minulle tapahtuisi. Olisiko edes lapsi terve? Halusinko lasta? Minusta tulisi yksinhuoltaja. En halunnut myöntää kenellekään pelkoani. Salasin lapsen olemassaolon ja minusta tuntui kamalalta valehdella hänelle. Hän oli niin huonossa kunnossa, nukkui paljon, enkä minä halunnut hyväksyä sitä, että hän kuolisi pian. Selitin hänelle, että sain mahataudin sairaalapöpönä. Hän uskoi minua ja kirkkain silmin katseli minua, hyväksyen valheeni.

Kaksi viikkoa siitä kun kuulin olevani raskaana, hänen tilansa parantui. Hän virkistyi ja me kävimme paljon ulkona syömässä ja juhlimassa. Hän ihmetteli kun en juonut enää alkoholia. Sanoin selitykseksi, että hänen sairautensa sai minut ajattelemaan terveyttäni. Hän nauroi minulle.

Viikot lensivät vilkkaasti ja hänen tilansa alkoi taas heikentyä. Hänen ihonsa harmaantui, silmänsä samentuivat ja toivoni hänen parantumisestaan alkoi hiipua. Olin kuvitellut että lääkärit keksisivät jonkun mystisen parannuskeinon, joka toimisi. Sellaista ei kuulunut ja hänet siirrettiin kotihoitoon. Useimmiten hän vain makasi parisängyllämme ja nukkui tai katseli minua. Lääkäri kävi joka päivä. Hän alkoi olla enää varjo entisestään.

Yhtenä iltana kun katoin ruokapöytäämme, hän nousi istumaan ja sanoi, Minulla on niin hyvä olo, hänen silmänsä näyttivät kirkkailta. Haluan tulla kanssasi pöydän ääreen. Laskin tarjottimen käsistäni pöydälle ja lähdin tukemaan aviomiestäni. Hän käveli hitaasti ja horjuen, mutta käveli silti. Söimme hiljaisuudessa, kunnes hän katsoi vatsaani. Olenpa ollut huolimaton ja päästänyt sinut pyöristymään, hän naureskeli pilke silmissään. Minun silmäni levähtivät suuriksi ja käteni meni automaattisesti vatsalleni. Häpeän puna hiipi kasvoilleni. Että hänen pitikin huomata se nyt! Yritin selittää hänelle kaikkea epätoivoissani, mutta ilmeeni paljasti kaiken. Hän alkoi itkemään. Hän kysyi niin hennosti onko se tyttö vai poika. Mutta minun 

huomioni kiinnittyi muualle.

Hänen nenästään pusertui punainen verinauha ja kyyneleet sekoittuivat vereen. Hän kosketti käsillään vuotavaa nenäänsä ja sanoi hupsista, haetko minulle pyyhkeen? Ja silloin hän kaatui tuolilta. Ryntäsin tukemaan häntä ja laittamaan hänet istuvaan asentoon. Soitin välittömästi apua. Sitten hain pyyhkeen ja kyykistyin hänen eteensä painamaan vuotokohtaa. Hän yökkäsi verta.

Ja sitten hän katsoi minua surumielisesti. Aloin hermostuksissani kertoa lapsestamme kaiken mitä tiesin. Se on terve poikavauva, sopertelin hädissäni, hänestä tulee ihan sinun näköisesi. Nuo ruskeat silmät ja hymysi. Hän kouristeli tuskissaan ja painoin kädelläni häntä seinää vasten.

Apu saapui ja hänet vietiin paareille. Minä itkin ja lähdin heidän mukaansa. Liikuin kuin unessa ja pyörittelin mielessäni onnellisia hetkiämme, kuinka me tapasimme, kaikkia niitä keskustelujamme ja häitämme. Sitä sairaalareissua kun kuulin olevani raskaana. Miten paljon rakastinkaan häntä ja lastamme.

Hän liikkui tajunnan ja tajuttomuuden rajoilla ja puristi kättäni. Verenvuoto oli saatu lakkautumaan, mutta hän oli niin heikko. Hän katseli minua. Hänen katseensa kertoi tarinaa meistä, sitä samaa, jota itse pyörittelin mielessäni. Kerroin hänelle lisää lapsestamme, millaiseksi hänet kuvittelin ja mitä hän tulisi harrastamaan isona.

Kun hänet vietiin leikkaussaliin, vaihdoimme viimeisen kerran katseitamme ja kuiskasin hänelle hiljaa; Olen vierelläsi kun heräät, ja sanat ’kaikki menee hyvin’ juuttuivat kurkkuuni. Viimeisen katseemme aikana vaihdoimme sanat ”rakastan sinua”.

Sairaalassa istuin järkyttyneenä hänen perheensä kanssa. Odotimme monta tuntia, tai siltä se minusta tuntui. Hieroin kädelläni vatsaani ja mietin mitä nyt tapahtuisi. Miten koskaan selviäisin. Lääkäri tuli vihdoin luoksemme ja kertoi mieheni menehtyneen. Hänen perheensä itki ja tunsin sisälläni kamalaa tuskaa.

Saimme jättää viimeiset jäähyväisemme hänen hautajaisissaan. Minä yritin keskittyä raskauteeni ja kävin psykologilla purkamassa tunteitani. Ne kuukaudet olivat elämäni pahimmat.

Kun lapsemme syntyi, muistelin sitä iltaa, kun kerroin hänelle pienokaisestamme. Synnytys oli kivuton, koska tunsin syvempää tuskaa sydämessäni. Meille syntyi todellakin terve poikalapsi. Aivan hänen näköisensä. Mutta pojalla oli minun silmäni.

*****************************

Oli tavallinen ilta, kun istuimme jälleen parvekkeeni puupenkillä katselemassa ulos pimeään. Suunnittelimme saavuttamatonta tulevaisuuttamme.

’’Haluan monta lasta,’’ hän hykerteli korvaani. ’’Kaikista tulee sinun näköisiäsi.’’

’’Kyllä sinun ulkonäkösi myös periytyy, ainakin nuo silmät.’’ Lähdin leikkiin mukaan, en minäkään halunnut hänen kuolevan.

’’Se on sääli, että omistan ruskeat silmät. Sinun silmiesi lemmikinsininen on niin kaunis.’’

Tunsin punastuksen hiipivät kasvoilleni ja painon ne hänen rintaansa vasten. Hänen kainalossaan oli niin turvallista olla. En halunnut ajatella milloin olisi viimeinen kerta, kun saisin kokea tämän turvallisuuden.

Hänen peukalonsa pyöritteli kylkeeni ympyröitä. Tämä oli taas niitä hetkiä joihin ajan voisi pysäyttää. Voi miksi hänen täytyy kuolla?

’’Mitä mietit?’’ Hän kysyi minulta mietteliäänä.

En tiennyt mitä vastaisin. En halunnut näyttää hänelle pelkoani hänen sairaudestaan. Hän halusi nauttia viimeisistä hetkistä, eikä pelätä.

’’Mietin sitä kuinka hyvä tässä on olla.’’ Vastasin, olihan se osa totuutta.

Hän hyrisi tyytyväisenä kuin kissa korvaani. Tunsin hänen sydämen sykkeensä. Älä pysähdy, ajattelin mielessäni. En halua menettää häntä.

Uni alkoi painaa silmiäni ja hänen rauhoittava silittelynsä sai minun oloni hyvin raukeaksi. Ennen kuin nukahdin, kuulin hänen kuiskaavan minulle.

’’Tahdon olla aina tässä kanssasi, katsomassa lemmikinsinisiä silmiäsi.’’

*****************************

A/N. Aloin eilen illalla kirjoittaa tätä surullista tarinaa hetken mielijohteesta. Tämä on lyhyt, tapahtumat etenevät nopeasti, mutta halusin korostaa sitä kuinka lyhyt tämän parin yhteinen elämä oli, mutta kuinka paljon rakkautta se sisälti. Tämä ei perustu mihinkään tositarinaan, eikä oikeisiin ihmisiin. Sain tämän idean kun luin Zsanyan fanfiction kirjoituksen kahden miehen välisestä, lyhyestä rakkaudesta, jossa toinen kuoli lopussa. Tarinan nimi oli ''Ei rakkaus kelloon katso, ei onni aikaa kysele.'' 

Zsanyan opetus oli, että rakkautta ei voi ajastaa, eikä onnea pitää ikuisesti. Halusin kuvastaa tällä kirjoituksellani samaa ideaa. 

Toivon ettei tarinan nopea eteneminen pilaa kokonaan muistelmaan uppoutumista ja surumielisen sävyn saavuttamista. 

Jätä kommentti ja kerro vaikka kirjotusvirheistä!

- Naava

Haaste/vastauspostaus

Haasteen säännöt ovat seuraavanlaiset:
1. Kiitä haastajaa ja linkkaa blogi, jolta haasteen sait
2. Vastaa annettuihin kysymyksiin
3. Keksi 11 kysymystä, jotka haluat antaa seuraavalle
4. Valitse haastettavaksi viisi eri blogia, joilla on alle sata lukijaa, ja ilmoita asiasta kommentoimalla heidän blogeihinsa


Sain tämän haasteen Totelta ja kiitän tästä, tiedän miksi teit tämän ja ymmärrän.


1. Mikä on mielestäsi kaunein sana maailmassa?
Minulla ei ole tällaista sanaa mielessäni enkä osaa valita vain yhtä.
2. Osaatko napsutella sormiasi?
Kyllä.
3. Kenen vieressä nukkuisit mieluiten?
Tällä hetkellä en kenenkään vieressä. Tai ehkä oman kissan jos se olisi hiljaa.
4. Mitkä kolme asiaa sinulle tulee mieleen Vompatista?
Eläin, joku lastenkirja jonka nimeä en saa päähän (liittyi jotenkin kenguruun jolla oli kaverina vompatti) ja Vili Vilperi lastenohjelma.
5. Miten käyttäisit aikasi, jos olisit 24 tunnin ajan murmeli?
Luultavasti olisin mieleltänikin murmeli joten tekisin sitä mitä murmelit ikinä tekevätkään.
6. Onko sinulla muistoja 1990-luvulta?
On joitakin.
7. Lempituoksusi?
En tiedä puhutaanko tässä nyt hajuvesistä vai ihan mistä tahansa tuoksusta, mutta tykkään sateen jälkeen ulkona olevasta raikkaan ilman tuoksusta.
8. Mitä lastenlaulua olisit valmis laulamaan kurkku suorana keskellä kaupungin keskustaa?
Kaikki käy, ehkä joku nopeatempoinen.
9. Mikä on ensimmäinen elokuva, jonka olet käynyt katsomassa elokuvateatterissa?
En todellakaan voi muistaa sitä. Jotain lapsena käytiin perheen kanssa ja koulun kanssa katsomassa, mutta en muista mitä ja milloin.
10. Oletko aamuvirkku vai -torkku?
Tämäkin asia riippuu niin monesta asiasta. Jos valvon yöllä, nukun pitkään. Jos menen nukkumaan aikaisin, herään aikaisin. Molempia on kiva tehdä välillä.
11. Ja viimeisenä kohtalokas kysymys: kumpi on parempaa, ketsuppi vai sinappi?
Näillä kahdella ei oikeastaan ole minulle minkäänlaista merkitystä. Lapsena rakastin ketsuppia, mutta nykyään syön sitä todella harvoin. Sinapin kanssa sama asia.


Ja nyt olen se ikävä ihminen joka ei laita tätä haastetta eteenpäin.

Infoa

Kuten varmaan huomasit, olen päättänyt vaihtaa blogia. Siihen on monta syytä miksi näin tein ja ne ovat lähinnä yksityisiä, mutta päällimmäisenä halusin vain aloittaa puhtaalta pöydältä. Tämä blogi tulee pitämään sisällään edelleen omia syvällisiä pohdintojani, mutta myös paljon kevyempää ja vapaampaa selitystä.

Vanhoja tekstejä pääsee edelleen lukemaan Jännän äärestä. 

Pyrin kirjoittamaan joka  kuukaudesta yhteenvedon tapahtumista, mielenkiinnon kohteista ja kuvista. Syvälliset tekstit tulevat spontaanisti ja niitä tulee epäsäännöllinen määrä. Ymmärtänette varmasti ettei niitä voi suunnitellusti tuottaa. 

Viimeisimmät kuulumiseni ehdin kirjoittaa jo Jännän äärelle, joten minulla ei ole vielä paljoa mitään sen kummallisempaa kerrottavaa. Kertokaa onko tämä muutos parempaan vai pahempaan. Yritän tehdä tästä aktiivisen blogin.

-Naava